• Taidot

    Johtaja, oletko valmis kasvamiseen?

    Yleisesti käytetyn sanonnan mukaan johtajaksi ei synnytä vaan johtajaksi kasvetaan. Harvemmin kuitenkaan kerrotaan niitä toimintatapoja, olosuhteita tai edellytyksiä, joiden avulla hyväksi johtajaksi kasvaminen tapahtuu. Jokaisen, joka haluaa kasvaa johtajaksi tai kehittyä johtajana tulee tunnistaa johtajuus itsessään. Johtajuuden tunnistaminen on edellytys sille, että pystyy johtamaan – oli johtamisen kohteena sitten itse tai muut. Johtaja on kuka tahansa, joka toteuttaa johtamista, koska tässä ei puhuta titteleistä vaan tekemisen luonteesta. Johtajaksi kasvamisen polku alkaa siis johtajuuden tunnistamisesta, siirtyen sen jälkeen johtamisen toteuttamiseen ja jatkuen edelleen itsensä kehittämiseen johtajana. Työelämän muutokset eivät odota uusien johtajien luonnollista kasvamista tehtäviinsä, vaan tarvitaan myös aktiivista johtamisen kehittämistä. Johtamisen määrittelemiseen liittyy kuitenkin paljon laveaa keskustelua siitä, mitä johtajuus…