Metsänpeitto, niinkuin Niina Annika sen ilmaisee

Totta puhuakseni, en ole kohdannut mitään vastaavaa. Olen siinä määrin vaikuttunut, että koin parhaaksi yrittää pukea sanoiksi edes joitain niistä musiikillisista tunnelmista, jotka ovat omaa arkeani viime aikoina rikastuttaneet.

Ensin vähän johdantoa.

Muusikko Niina Annika asuu Joesuussa, Pohjois-Karjalassa, ja keikkailee aktiivisesti ympäri Suomea. Hän on aiemmin julkaissut musiikkia pienellä ryhmällä (Niina Annika ja Aurinkoiset), mutta nyt hän on keskittynyt tekemään omaa musiikkiaan soolona. Ensimmäisen Unessani tuuli-EP:n Niina Annika julkaisi alkuvuodesta, ja nyt syksyllä on luvassa myös ensimmäinen pitkäsoitto.

Löysin Niina Annikan musiikin Instagramista, erään toisen henkilön postauksesta, joskus keväällä. Niin hommat nykyään tuntuvat toimivan. Sitä näkee jotain jossain viuhuvan ohi korvanlehdeltä tai silmännurkasta, johon siitä jää kutitus, joka sitten varoittamatta kasvaa uteliaisuudeksi, ja sitten sitä lähtee etsimään enemmänkin – todetakseen, että jälleen aukesi ovi aivan uuteen maailmaan. Löysin uuden musiikkigenren. Jokin heilahti sisimmässä, eikä mikään enää ole niin kuin ennen.

Ja sitten itse asiaan. Hillittömään hehkutukseen.

Luulin aluksi, että kyse oli pitkänlinjan artistista, johon en vaan ollut aiemmin törmännyt. Kappale vaikutti niin valmiilta ja laadukkaasti hiotulta, että yllätykseni oli huomattava, kun tajusin kyseessä olevan vasta nuppujaan aukomassa oleva musiikin kukkaketo. Ei ollenkaan ison musiikkiyhtiön leipoma tusinatuulikki. Lisäksi en suoraan osannut yhdistää musiikkia keneenkään aiemmin kuluttamistani musiikintekijöistä. Tyypillisesti kun jokainen artisti kuulostaa aina joltain toiselta – jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Niina Annika sen sijaan kuulosti ainutlaatuiselta itseltään heti alkumetreiltä lähtien.

Metsänpeitto oli ensimmäinen Niina Annikan kappale, jonka kuuntelin Youtubesta. Live-taltioinnissa ihastuin välittömästi ensin siihen mitä itse nimitän poljennoksi sekä toiseksi muusikon poikkeuksellisen tarinalliseen ääneen.

On hyviä laulajia ja hyviä soittajia, mutta on harvinaista kuulla lauluntekijää, jonka ulosanti kokonaisuudessaan iskee suoraan läpi kaikkien suojakuorien ja jää pyörimään luuytimiin niin että silmätkin alkavat vuotaa.

Kyseinen versio oli luonnollinen, samaan tapaan kuin nainen ilman ripsiväriä ja huulipunaa. Kauneus erottuu, vaikka piirteitä ei ole erikseen korostettu ja ponnarikin voi olla harjaamatta.

Unohduin sitten selailemaan muitakin Niina Annikan tuotoksia.

Tiedän paikan -kappale selitti jo jotain enemmän ihmisen luontoyhteydestä. Luonto ei tuomitse eikä arvostele ihmisen ulkoista olemusta. Luonto toivottaa tervetulleeksi kaikki, jotka vilpittömin mielin haluavat tuntea kuuluvansa sinne.  Omana itsenä oleminen on aidointa rikkautta, jota kukaan voi ympäröivälle maailmalle antaa. Seuraavaksi löysin Otavan, joka iski sekä biisinä että videon visuaalisuudella, ja olin lopullisesti aivan myyty. Niinan Annikan kappale on tehty pienelle pojalle, ja siitä välittyykin vahva huolenpidon ja välittämisen tunnelma. Elämänohjetta kenelle tahansa. Otava. Ensimmäinen tähtikuvio, jonka olen oppinut erottamaan taivaalta.

Nyt tämä studiossa viimeistelty versio Metsänpeitosta (mene etsimään Spotifysta!) antaa todellakin tuntua mistä sataa ja tuulee. Missä nuotio lämmittää ja avanto kutsuu pulahtamaan. Yhä vahvemmalla pohjoiskarjalaisella poljennolla, johon muusikkokollegojen ja studiotyöskentelyn tuloksena on muodostettu lisää tasoja, syvyyttä, voimaa. Kappale on tarina, joka kasvaa edetessään. Metsäistä vaikutelmaa on vaikea olla huomaamatta. Suon tuoksun tuntee melkein nenänpäässä ja mieli maadoittuu aivan kuin jokainen solu kytkeytyisi suoraan sammaleeseen, kiertyisi satavuotiaiden mäntyjen juuriin ja imisi itseensä koivunlehdiltä tippuvia sadepisaroita. Siitä ei pääse mihinkään.

Olen nähnyt Niina Annikan livenä kerran, kesällä Lappeenrannan satamatorilla. Musiikki oli kaunista ulkonakin, kuten myös itse muusikko kaikessa sätelevyydessään. Ei siis sillä tavalla säteilevä, kuin timanttikorvakorut jahdin kannella, vaan siten kuin aamuauringon kultaama ja pehmeän järviveden huuhtoma rantakallio. Heti ensimmäisellä näkemisellä tunnistaa, että pinnan alla on tuhansia vuosia vanha kytkentä. Jos olet sellaisen nähnyt, niin tiedät mitä tarkoitan.

Niina Annikan kappaleita en voi sanoin kuvailla sillä syvyydellä, jonka ne ansaitsisivat, vaan ne täytyy todellakin kuunnella ja kokea itse.

Minulle on yhä arvoitus, että mistä Niina Annika on saanut äänensä, jossa kuuluu samanaikaisesti nuoren naisen elämäniloinen seikkailu ja ikiaikaisten sukulinjojen ketju, esiäitien lempeä suojelu. Ehkä Pohjois-Karjalassa on ympäristönä jotain poikkeuksellista, joka mahdollistaa luovuuden ammentamisen suoraan maan ytimestä. Poikkeuksellinen pohjavesi? Joka tapauksessa, en yllättynyt yhtään, kun minulle selvisi, että Niina Annika vetää myös rentouttavia ja hoitavia äänikylpytyöpajoja. Itsekin kuuntelen Niina Annikaa etenkin niinä hetkinä, kun mieli ei meinaa asettua aloilleen.

Suosittelen erityisesti live-esiintymisiä (keikoista saa tiedon ainakin seuraamalla Niina Annikan Instagram-tiliä @niinaannikamusic), mutta julkaistut äänitykset eivät musiikillisesti jää yhtään heikommiksi. Asian ydin välittyy kyllä molemmilla tavoilla. Itse asiassa, laadukkaat kappaleet tunnistaa mielestäni juuri siitä, että ne toimivat yhtä lailla hiottuina studioversioina koti-Geneleceistä kuultuina kuin riisutumpina nainen ja kitara -live-esityksinä.

Seuraavaksi odotan innolla Niina Annikan ensimmäistä pitkäsoittoa, jonka hän julkaisee parin viikon päästä. Odotan pitkää, koko vartalon linjaavaa äänimatkaa, jonka tiedän jo varmuudella olevan viimeistelty huolellisesti ja laadusta tinkimättä. Sen jälkeen jään todennäköisesti odottamaan paitsi lisää keikkoja ja uusia huippuja musiikkikappaleita niin myös taiteen laajentumista vaikkapa tanssitaideteoksiin tai kuoroversioiksi, joiden rakentamiseen Niina Annikan musiikki tarjoaa mainioita mahdollisuuksia.

Kaiken kaikkiaan Niina Annika on kokoaan selvästi suurempi lahja niin Suomen musiikkikentälle kuin tavallisille suomalaisille kuuntelijoillekin.

Kappaleet toimivat hyvänä muistutuksena etenkin heille, joiden viimeisimmästä metsäretkestä on kulunut jo liian kauan aikaa. Jos on yhtään epäilevä olo, että mikä elämässä on oleellista, niin Niina Annikan tuotantoon tutustuminen avaa ohjaavan polun luontoon, jossa on hyvä jatkaa syntyjen syvien tutkiskeluja. Metsä on suomalaisinta Suomea, järvineen kaikkineen. Sieltä löytyy sekä mielenrauhaa että fyysisiä koitoksia. Peruskalliolla on helppo seisoa, metsässä on helppo hengittää. Puiden halaaminen on edelleen aliarvostettua.

Etsi itsellesi mänty ja käy halaamassa sitä säännöllisesti.