Mitäpä, jos veisit yrityksesi arvokkaimman resurssin metsään?

Sohvalla pakkasi reppuun kynän, muistikirjan ja riippukeinun, ja kävi inspiroitumassa Keskikesän Joogaretkellä Repoveden kansallispuistossa. Retken olivat järjestäneet joogaopettaja Katariina Tirkkonen ja luonto-ohjaaja Terhi Suur-Nuuja.

Retkeily on yhdistelmä seikkailua ja tutkimusmatkailua pienoiskoossa. Pidän vapaasta seikkailemisesta hyvin paljon, ja etenkin omalla epämukavuusalueella tutkimusmatkailu on vallan mainio tapa oppia jotakin uutta.

Yhdistelen ja sovellan kaikkia kokemuksiani toisiinsa, tavoitteenani luoda uusia ideoita.

Nautin kaikesta sellaisesta tekemisestä, joka haastaa ajatteluani.

Siksi myös Sohvalla lähtee toisinaan metsään, järvelle tai kalliolle etsimään uusia kysymyksiä.

Ennakko-odotukset

Ensimmäinen ajatukseni oli, että tässä seikkailussa yhdistyisi sekä luonnossa liikkuminen että tarkkaan kohdennettu kaipuuni Repoveden kansallispuistoon. Vaikka osa seikkailun sisällöstä oli yksittäisinä asioina jokseenkin tuttuja, tuntui retkeilyn, joogan ja kasvisruoan yhdistäminen äärimmäiseltä hifistelyltä.

Mitä uutta löytyisi ohjatulta retkeltä, jos osaa jo muutenkin kulkea metsässä?

Siispä arvioin mahdollisen osallistumisen nautinnollisuutta seuraavilla kriittisillä kysymyksillä:

  1. Miten ihmeessä jaksaisin tuntosarveilla ventovieraiden ihmisten (apua..!) fiiliksiä vaatimattomissa olosuhteissa kahden päivän ajan? Millaiset ihmiset ylipäänsä lähtevät ”joogaretkelle”?
  2. Riittäisivätkö itseopitut, etäisesti jooga-asanoita muistuttavat vartalontaivutteluni ohjattuihin joogaharjoituksiin, vai arvosteltaisiinko minut ulos porukasta taidottomuuden takia?
  3. Saisinko kasvisruoasta riittävästi energiaa sekä reppu selässä patikoivalle keholle että uusista asioista villisti kimpoilevalle mielelle?

Niin, siis.

Tuntosarveilu tarkoittaa muiden ihmisten jatkuvaa havainnointia, tuntoaistia hyödyntämättä. Kyseinen toiminta vaatii minulta sitä enemmän tarkkaavaisuutta mitä enemmän on vieraita yksilöitä samassa paikassa eli henkilökohtaisen aivoenergiankulutuksen määrittää vierasyksilötiheys. Uuuh.

Jooga on minulle yksi keino toteuttaa ruumiillista haahuilua taivuttelemalla vartaloani aina vähän pidemmälle kuin se varsinaisesti haluaisi. En siis tiedä miten liikkeitä pitäisi oikeasti tehdä, mutta en ota sitä niin vakavasti. Olen käynyt vain kerran ohjattavana, mutta olen itsekseni opetellut muutamia hyödyllisiä asentoja ja liikkeitä. Istuminen menee joskus liiallisuuksiin, koska kirjoitan paljon. Joogamaiset vartalonkierrot ja venytykset ovat siten tarpeellisia. Ehdoton plussa on muuten se, että vaikutukset ovat välittömiä. Jäykkyys vähenee, kun vähän venyttää.

Ne-ro-kas-ta.

Kasvisruoka on ruokaa ilman lihaa, jep. Mutta, mutta. En ole perehtynyt kovinkaan syvällisesti erilaisten ruokavalioiden konkreettisiin sisältöihin, koska syön itse vaihtelevasti kaikenlaista ruokaa.

Tyypillisesti varaudun lisäenergian tarpeeseen kolmella S:llä eli suklaalla, sipseillä ja salmiakilla, joita ei välttämättä määritellä kasvisruoaksi.

Eikä ainakaan erityisen terveellisiksi.

Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin vastauksiin:

  1. No ei mitään käryä!
  2. Ehkä, mutta mitä väliä? ja
  3. Helppo!! Salmiakkia evääksi! Ehkä jopa suklaapatukka reppuun..?

joten retki alkoi kuulostaa hyvinkin kokemisen arvoiselta seikkailulta.

Todennäköisesti mieleen tulisi joka tapauksessa uusia ideoita.

Ensivaikutelma

Sää oli mitä tyypillisin suomalainen kesäsää: vettä satoi ja aurinko paistoi – sekä yhtä aikaa että vuoron perään.

Retken ohjaajien, Katan ja Terhin, vastaanotto oli yhtä rauhallinen ja rento kuin ympäröivä kesäinen luontokin. Retken ohjelmaan ja käytännön asioihin liittyviä ohjeita oli vähän, ja ne oli nopeasti sisäistetty. Osallistujaporukka vaikutti mukavalta. Esittelykierroksella jokainen osallistuja kertoi suhteestaan retkeilyyn ja joogaan.

Retkelle osallistumiseen vaikutti olevan yhtä monta syytä kuin oli osallistujiakin.

Jollakin painotus oli retkeilyssä, toisella joogassa tai meditoinnissa, tai siinä, että sai yksinkertaisesti vain hyvän syyn päästä pois kotona vauhdilla pyörivästä arjesta. Kaikki kuulostivat yhtä hyviltä ja sopivilta motiiveilta. Varsinkin, kun itse tunsin jälleen kerran vain ”jotenkin päätyneeni” paikalle.

Miten syntyy retkifiilis

Tapani katsoa maailmaa perustuu tunnelmiin. Päänsisäinen prosessini etenee tyypillisesti niin, että mietin ensin fiilikset, ja sitten alan työstää niiden pohjalta erilaisia kehittämissuunnitelmia. Luonnossa liikkuminen antaa tilaa omille ajatuksille, ja toisaalta se myös tarjoaa aivan muuta ajateltavaa.

Retken aloittaminen pienellä patikoimisella leiripaikalle toimi erittäin hyvin mielen uudelleensuuntaamisena.

Retken alusta asti Terhi kehotti jokaista ottamaan rohkeasti omaa aikaa, mikäli siltä tuntui. Läsnäolevalla katsella painotettuna Terhin kehotus vaikutti todellakin toimivan. Tarvitsin selvästikin ikään kuin ulkopuolisen antaman luvan päästää irti paitsi hallinnan tunteesta niin etenkin tuntosarveilusta. Vaelteluajan antaminen omille ajatuksille, ja toisaalta yhteisen tekemisen hahmottaminen, loivat turvalliset raamit retkelle. Tuntui helpottavalta kiinnittää huomiota arkielämän sijaan siihen, että mitä ympärillä oli juuri sillä hetkellä. Polkuja tallatessa tuli katseltua lähinnä kiviä ja puiden juuria, joten maisemien katsominen edellytti aina pysähtymistä.

Retken luonne oli hyvin vapaa ja joustava. Ohjelmassa oli väljyyttä, mikä osaltaan lisäsi sitä rauhallisuuden tunnetta, jota jo pelkästään maisemien katsomisesta tuli. Mäkien päälle kipuamien oli sopivan haasteellista, ja maisemat huipuilta olivat hyvin palkitsevia.

Oli myös mukavaa vaihtelua, kun ei itse tarvinnut miettiä ruoka-aikoja tai patikointireittejä, vaan sai olla hienovaraisen palvelun kohteena. Seesteistä!

Joogaharjoitukset sujuivat vaivattomasti asiantuntevassa ohjauksessa, joten olin turhaan epäillyt taitojeni riittävyyttä. Katariinan rauhallinen ääni sopi jopa niin hyvin metsän huminaan ja linnunlauluun, että paikoitellen unohdin kokonaan kuunnella puheen sisältämiä ohjeita. Jooga tuntui sopivan jopa paremmin metsään kuin sisätiloihin. Epätasaisella metsäpohjalla, mustikanvarpujen seassa oli itse asiassa jopa lystikästä taivutella, venytellä ja hengitellä syvään!

Kasvisruoka oli yksinkertaisen maukasta, ja sitä todellakin oli riittävästi. Patikoinnin jälkeen nautittu perunasalaatti tuoreista kasviksista sekä pulla aamukahvin kanssa olivat mitä parhainta!

Kuva: Katariina Tirkkonen

Retkellä tunsin olevani samaan aikaan yksin, mutta kuitenkin osa porukkaa. Sekä mieli että kroppa tuntuivat olevan tasapainossa kaikin puolin, joten kuinkas sitten kävikään…

Ajatukseni vaeltelivat – kaiken tämän rennonrauhallisen luonnossa oleilun keskellä – yrityksiin, niiden henkilöstökysymyksiin, työhyvinvointiin ja tuloksellisuuteen.

Eniten mielessä pyörivät kysymykset:

a. ”Miten työyhteisö voisi hyötyä yhteisestä patikointiretkestä?

Työpaikan virkistysretket ja työhyvinvointia ylläpitävä toiminta ovat puolestaan tyypillisesti liikkumista joko ulkona tai sisällä. Yhdessä oleminen on tarkoitus olla rennompaa, koska se toteutetaan poistumalla työympäristöstä ja keskitytään muuhun, kuin töiden tekemiseen.

b. ”Miten luontoretkeilyä voisi hyödyntää osana tehokasta työskentelyä?

Nykyään tyypillinen tapa toteuttaa yrityksen kehittämistä on kerätä ihmiset neuvotteluhuoneeseen, jossa sitten istutaan ja seistään, ja kirjoitellaan asioita muistilapuille. Muistilaput kerätään seinälle, jonka jälkeen niissä olevia asioita aletaan tavalla tai toisella työstää. Tauolla on tarjolla kahvia ja pullaa, ennen kuin kohta taas jatketaan töitä.

Mutta mitäpä, jos nämä kaksi asiaa yhdistäisi?

Tehokkaan työskentelyn ja työhyvinvoinnista huolehtimisen. Ja vielä siten, että molemmat saavuttaisivat niille asetetut tavoitteet.

Työhyvinvointi on yhteishenkeä, tehokasta työskentelyä ja ongelmanratkaisua

Luonnossa retkeillessä mieli virkistyy ja lepää omien ajatusten ympärillä. Patikoidessa saa olla omissa ajatuksissaan ja katsella luontoa, vaikka kulkisi ryhmän mukana. Metsä muodostaa tehokkaan ympäristön rauhoittumiselle, joten ajatuksissa jää tilaa monenlaisten asioiden käsittelyyn. Metsän rauhassa ehtii miettiä jopa hyvin perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Hiljaisen luonnon keskellä on itse asiassa erittäin vaikeaa sinkoilla hermostuneesti, kun eteneminen on verkkaista ja ajoittain jopa pysähtyy kokonaan.

Kun ryhmässä olevat yksilöt rauhoittuvat ja rentoutuvat, myös koko ryhmän stressitaso laskee.

Luonnossa retkeily on myös mitä mainioin tapa tutustua uusiin puoliin tutuissa ihmisissä, kuten työkavereissa. Yhteisellä retkellä roolit voivat olla täysin erilaisia kuin työpaikalla, joten ryhmän jäsenille tarjoutuu mahdollisuus tutustua toisiinsa uudenlaisesta näkökulmasta. Roolien vaihtaminen voi onnistua suhteellisen helposti, jos ryhmä koostuu yhden hierarkiatason työntekijöistä. Työyhteisössä työntekijöiden kyky muuttaa roolejaan on hyödyllinen esimerkiksi henkilöstön vaihtumiseen liittyvissä tilanteissa.

Työyhteisön ulkopuolinen ohjaus yhdistettynä työyhteisön sisäiseen ryhmäpaineeseen auttaa yhteisen etenemisvauhdin muodostumisessa.

Retkeily voi sisältää myös yllätyksiä ja haasteita, joiden sattuessa kohdalle ryhmän yhteishenkeä koetellaan. Suhtautuminen esimerkiksi sateeseen voi olla erilainen jokaisella ryhmän jäsenellä, mutta yhteishenki määrittää ryhmän toimintakyvyn. Virkistäytymisen lisäksi retkellä on siis myös kyse yhdessä selviytymisestä, joka vahvistaa ryhmän jäsenten välistä yhteishenkeä ja siten myös tuloksellisuutta työn tavoitteiden suhteen. Myös organisaation muutostilanteissa työntekijöiden keskinäiset suhteet määrittävät työyhteisön selviytymisen haasteellisessa tilanteessa.

Kun työntekijät virkistyvät ja rentoutuvat ulkoilmassa, heidän kykynsä luovaan ongelmanratkaisuun ja rakentaviin keskusteluihin kasvavat.

Luonto- ja joogaohjaukset olisivat helposti hyödynnettävissä työn tekemisen arkeen liittyvien keskusteluiden käynnistämisessä. Yhteisten ja henkilökohtaisten hetkien vuorotteleminen toimii intervalliharjoituksena mielelle.

Ohjatulla luontoretkellä tilaisuudet etsiä ja löytää ratkaisuja työhön liittyviin haasteisiin voivat tuntua syntyvän kuin itsestään.

Metsään meneminen oli siis taas sekä rentouttavaa että inspiroivaa. Ja kuten usein käy, niin tälläkin seikkailulla löysin vielä mielenkiintoisemman (joskin hyvin pitkän) kysymyksen:

  • Onko suomalaisen luonnon mahdollistamien palvelutuotteiden hyödynnettävyys yleisesti tunnistettu osana yritysten henkilöstön hyvinvointistrategiaa ja sitä kautta myös aktiivisena välineenä yritystoiminnan tehostamiseen?

Jos on niin miten? Ja jos ei niin miksi ei..? Mieleeni tulee taas lähinnä huikeita mahdollisuuksia, mikä kuulostaa ihan lisätutkimukselta.

Ainakin Sohvalla vie omat resurssinsa metsään toistekin!

PS. Pienenä lisänä retkellä syntyi myös juomaresepti: Repovesi Cold Coffee eli kylmäksi jäähtynyt pannukahvi kauramaidolla. Valmistusmenetelmän nyanssit ovat Terhin ja Katariinan tiedossa, mutta juoma oli kyllä yllättävän hyvää!

Seuraa ja tykkää:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *